Ei salaisia sopimuksia koronarokotteesta!

Koronapandemia on vaikuttanut meihin kaikkiin. Monet ovat menettäneet läheisiään, toisia kalvaa taloudellinen epävarmuus. Virus on muuttanut meidän jokaisen elämää jollakin tavalla.

Turvallista ja tehokasta rokotetta tarvitaan kipeästi. Onneksi parhaat tutkijat työskentelevät tämän eteen tiiviisti. Samalla on tärkeää olla tarkkana: eurooppalaiset veronmaksajat tukevat rokotteen kehittämistä miljardeilla euroilla. Turvallisen rokotteen kehittämisessä tarvitaan läpinäkyvyyttä ja avoimuutta.

Nyt ei ole aika antaa kansainvälisten lääkeyhtiöiden täyttää taskujaan julkisilla varoilla, rajoittaa vastuutaan ja salata tutkimustuloksia, tai solmia tuottoisia sopimuksia EU:n kanssa suljettujen ovien takana.

Siksi vaadimme Euroopan terveysministereitä ja EU:n terveyskomissaaria sitoutumaan seuraaviin sääntöihin:

  1. Korona-rokotteen kehittämistä koskevat sopimukset ja muut sitoumukset EU:n, jäsenmaiden ja lääkeyhtiöiden välillä on julkistettava, mukaan lukien ennakkomaksut ja niiden käyttö
  2. Rokotteiden arvioinnin tulee olla tiukasti säänneltyä, ja riippumattomien tieteellisten asiantuntijoiden täytyy voida käydä läpi kliinisten tutkimusten ja COVID-19-rokotustutkimusten tuloksia
  3. On varmistettava, että Euroopan komissio ja EU:n jäsenvaltiot sitoutuvat poliittisesti ja taloudellisesti COVAX-hankkeeseen ja lääkkeiden ja rokotteiden saatavuuteen maailmanlaajuisesti, oikeudenmukaisesti ja kohtuuhintaisesti. On käytettävä avoimia lisenssejä, ja julkista yhteisomistusta tekijänoikeuksissa.

Tule mukaan. Allekirjoita nyt.

Rasmus Andresen (🇩🇪), Margrete Auken (🇩🇰), David Cormand (🇫🇷), Tilly Metz (🇱🇺), Ville Niinistö (🇫🇮), Jutta Paulus (🇩🇪), Michèle Rivasi (🇫🇷), Kim van Sparrentak (🇳🇱), Ernest Urtasun (🇪🇸)
Euroopan parlamentin jäsenet


- tukijat

10 000

📣 Anna äänesi kuulua.

Lähetämme vaatimukset koronarokotteen vastuullisuudesta, läpinäkyvyydestä ja turvallisuudesta Euroopan terveysministereille ja EU:n terveyskomissaarille. Tule mukaan ja allekirjoita nyt.

Tämä kohta on pakollinen
Tämä kohta on pakollinen

Tämä kohta on pakollinen

Haluatko kuulla lisää?

Tämä kohta on pakollinen

Virhe

Jos suostut, suomalaiset vihreät europarlamentin jäsenet ja Euroopan parlamentin Vihreät/EVA-ryhmä voivat lähettää sinulle jatkossa sähköpostilla tietoa työstään.