Eurooppalaiset työskentelevät ahkerasti ansaitakseen elantonsa ja elättääkseen perheensä. Mutta maailman vaikutusvaltaisimpia teknologiayrityksiä omistavat superrikkaat teknologiajäbät keräävät ennätyksellisiä voittoja ilman, että he maksavat osuuttaan veroista – ja kaikki tämä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tuella.
Työntekijät ja pienet yritykset ovat Euroopan talouden selkäranka. Maksamalla veroja palkoistaan ja voitoistaan he tukevat kaikkia hyödyttäviä, elintärkeitä julkisia palveluja. Näiden verotulojen ansiosta voimme rahoittaa muun muassa kouluja ja sairaaloita, teitä ja julkista liikennettä. Työntekijät ovat yhteiskuntamme todellisia moottoreita.
Mutta tällä hetkellä kourallinen huipputeknologiayrityksiä ja niiden omistajia ”ansaitsevat” miljardeja euroja – maksamatta oikeudenmukaista osuuttaan veroista. Tätä on mahdotonta hyväksyä. Meidän on estettävä Elon Muskia, Jeff Bezosia ja Mark Zuckerbergia hyötymästä kustannuksellamme.
Tällä hetkellä suuret digialan yritykset ansaitsevat Euroopassa miljardeja verkkokaupan, digitaalisen mainonnan, suoratoistopalveluiden ja pilvipalveluiden avulla ja hyötyvät näin eurooppalaisista kuluttajista ja markkinoista. Ne maksavat kuitenkin veroja vain pääkonttorinsa sijaintimaassa, joka on usein veroparatiisi. Digipalveluverolla Euroopan unioni voisi kerätä yli 37,5 miljardia euroa vuodessa. Se on noin viidesosa koko EU:n vuosibudjetista.
Suunnitelma on yksinkertainen:
matala 5 prosentin EU:n laajuinen vero näiden yritysten digipalveluista saamista tuloista EU:n sisällä riippumatta siitä, missä niiden pääkonttori sijaitsee.
Vero koskisi vain suurimpia toimijoita, eli vain yrityksiä, joiden liikevaihto on satoja miljoonia euroja vuodessa. Pienet startup-yritykset ja muut pienet yritykset eivät joutuisi maksamaan veroa.
Verotulot lisättäisiin Euroopan unionin talousarvioon omina tuloina, joilla EU voisi rahoittaa omia painopisteitään.
Tuoreen selvityksemme mukaan tällaisella verolla voitaisiin kerätä yli 37,5 miljardia euroa vuodessa vuoteen 2026 mennessä. Ja määrä kasvaisi edelleen digitalouden kasvaessa.
Teknologiajätit maksavat EU-alueella keskimäärin vain 9,5 prosenttia veroja, kun muut yritykset maksavat keskimäärin yli 23 prosenttia. Se ei ole vain epäoikeudenmukaista, se on myös uhka demokratialle.
Nämä suuret yritykset hyödyntävät verotuksen porsaanreikiä välttääkseen yhteiskunnallisen vastuunsa. Kyse ei ole vain rahasta. Kun nämä yritykset rikastuvat ja vahvistuvat, demokraattiset instituutiomme heikkenevät. Ne heikentävät reilua kilpailua, syövyttävät luottamusta julkisiin palveluihin ja keskittävät vaurauden harvojen käsiin. Samaan aikaan suuri osa ihmisistä kärsii kasvavasta eriarvoisuudesta, turvattomuudesta ja julkisten palvelujen karsimisesta.
Jos pistäisimme teknologiajätit maksamaan oikeudenmukaista veroa, EU voisi panostaa enemmän asioihin, joita eurooppalaiset tarvitsevat hyvän elämän rakentamiseksi: lapsiin ja nuoriin, kohtuuhintaiseen asumiseen ja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Näin voimme saada lisää omia varoja EU:n talousarvioon ja sitä kautta ihmisille ja ympäristölle.
Oletko mukana? Allekirjoita vetoomuksemme nyt.
Vihreät/EFA Euroopan parlamentin jäsenet
Allekirjoita vetoomuksemme täällä 👇